Sossut kävivät kerran kylässä meillä Tanelin luona ja sovittiin, että alkavat käymään minun luona kun olen löytänyt asunnon ja saanut muuton hoidettua. Viime viikolla sitten yllättäen ilmestyivät oven taakse ja tulivat aika yllättäen. Sovittiin silloin, että tulisivat keskiviikkona 6.4 eli tänään käymään.
Sossujen käynnin jälkeen olin suoraan sanottuna todella vihainen. En pitänyt ajatuksesta, että joku tuntematon tulisi kyttäämään meitä meidän omaan kotiin. Varsinkin kun meillä menee nyt paljon paremmin kuin aiemmin. Olen edelleen sitä mieltä, että melko turhaan käyvät mutta senkun käyvät näkevät ainakin että meillä menee hyvin :) He sanoivatkin, että Ella on hyvin hoidettu vauva ja hänestä kuulemma näkee että Ellua rakastetaan kovasti. Se oli kiva kuulla, sillä me Tanelin kanssa tehdään kaikkemme Ellan ja meidän perheen parhaaksi.Perhetyöntekijä tosiaan kävi tänään aamulla meillä ja viipyi noin tunnin. Hän vaikutti oikein mukavalta ja ystävälliseltä ja sovittiin, että hän käy luonamme kerran viikossa ja esimerkiksi jos halutaan mennä jonnekin Tanelin kanssa niin hän voi olla täällä Ellan kanssa. Tai jos halutaan mennä kauppaan niin voi kotona vahtia Ellaa. Tai mitä nyt ikinä keksitäänkin. Tai joskus tarpeen mukaan hän voi myös meitä käyttää jossain asioilla jos on tarve.
Olen siis positiivisesti yllättynyt tämän päivän käynnistä ja suhtaudun luottavaisin mielin tuleviin käynteihin. Meillä kun kuitenkin on erittäin hyvin asiat kun miettii minkälaisia muita perheitä perhetyöntekijät joutuvat kohtaamaan. On alkoholisti ja narkkariperheitä yms. Meillä onneksi ongelmat on lievempiä. Saan myös muuten todennäköisesti sossujen kautta uuden ruokapöydän kun entinen hajosi muuton yhteydessä :) Täytyy käydä joku päivä katsomassa pöytiä ja kysyä sossujen maksusitoumusta. Näin ne asiat lähtevät pikkuhiljaa järjestymään ja Tanelinkin kanssa menee paremmin kuin koskaan ♡