Aloituksessa jo hieman esittelin itseäni ja meidän perhettä, mutta päätin silti tehdä vielä kunnollisemman esittelypostauksen. Teidän on sitten varmaan helpompi pysyä kärryillä kun tiedätte kuka tätä blogia oikein kirjoittaa.
Eli ruudun täältä puolelta löytyy vuonna 1994 syntynyt Varkautelais nainen Katja nimeltään. Olen kotoisin pienestä kylästä nimeltään Sarkamäki ja se on osa Leppävirtaa. Varkauteen muutin vuonna 2013 kun muutin pois kotoa. Asun tällähetkellä kerrostalokaksiossa Ellan, minun lapseni kanssa. Ella on nyt 4kk vanha ja neiti syntyi marraskuussa 2015. Seurustelen Ellan isän kanssa, mutta asumme toistaiseksi erillään. Nähdään kuitenkin lähestulkoon päivittäin ja Taneli viettää suurimman osan ajasta täällä meidän luona. Ollaan oltu yhdessä Tanelin kanssa melkein kaksi vuotta ja vuosipäivä on 1.6 samoin kuin minun synttärit :)
Perheeseen kuuluu myös minun isä ja äiti, sekä pikkusisko Emmi. Äiti ja isä asuvat vielä lapsuudenkodissani ja Emmi opiskelee tällähetkellä Iisalmessa. Minulla on myös koira Duo, mutta nykyään koira asustaa vanhempieni luona maalla. Taneli on allerginen koirille eikä hänen ja koiran yhdessäasumisesta tule mitään. Koiraa näen aina kun menen käymään vanhempieni luona. Tanelin suku asuu sen verran kaukana ettei heitä näe kovin usein. Minun puolen suvun kanssa nähdään sitten useammin.
Vauva on tosiaan erittäin isossa osassa elämääni ja kaikki aika menee vauvan kanssa joten tällähetkellä mitään harrastuksia ei minulla ole. Aiemmin olen harrastanut ratsastusta monia vuosia ja haaveilen vielä joskus pääseväni uudelleen aloittamaan ratsastuksen. Olen myös aiemmin harrastanut monta vuotta tanhua mutta sen lopetin kun kyllästyin. Tällähetkellä ei tosiaan mitään harrastusta ole ellei satunnaista lenkkeilyä lasketa.
Tässä blogissa olisi siis tarkoitus kirjoittaa meidän arjesta ja elämästä. Paljon tulee vauvajuttuja, mutta pyrin myös kirjoittamaan muustakin eli varsinaisesti mikään vauvablogi tämä ei ole. Välillä olisi myös tarkoitus kirjoittaa syvällisempiäkin ajatuksia mikäli sellaisia on. Jää toki ihmeessä lukijaksi jos kiinnostuit blogista :)
2 kommenttia:
Et oo oikea katja piiroinen
Kyllä minä tietääkseni olen :D
Lähetä kommentti